keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Menesty vuonna 2013


1. Aseta tavoitteet ja pidä ne näkyvilläsi

Voiko tavoitteen asettamista korostaa liikaa? Kun asetamme itsellemme kouriintuntuvan tavoitteen, alitajuntamme antaa meille ylivertaisen etulyöntiaseman. Alamme havaitsemaan arjessamme pieniä signaaleja, merkkejä sekä asioita, jotka kantavat meitä kohti tavoitteitamme ja alamme opettelemaan automaattisesti tarvittavia taitoja ja kykyjä tavoitteidemme saavuttamiseen. Vain muutama prosentti ihmisistä asettaa itselleen konkreettisia tavoitteita. Kuuluthan varmasti oikeaan ryhmään.

2. Etsi ympärillesi oikeat ihmiset

Innostus on tarttuvaa. Tsemppihenki ei ole ihmisen luonnollinen olotila mutta sitä tarvitaan, kun halutaan muuttaa asioita pysyvästi parempaan suuntaan. Yhdessä on helpompi innostua ja säilyttää hyvä draivi kuin yksin puurtaessa. On tärkeää, että teemme pieniä oikeita valintoja joka päivä. Nämä valinnat voivat olla hyvinkin pieniä ja usein toistuessaan erittäin merkityksellisiä mutta menestyjät ottavat myös tiikerinloikkia, joita voimme tehdä riittävän usein vain oikeassa seurassa.

3. Vahvista vahvuuksiasi

Missä asiassa sinä olet parhaimmillasi? Yllämme parhaimpiin suorituksiin keskittymällä vahvuuksiamme. Jos suuntaamme huomiomme heikkouksiimme, alamme automaattisesti myös arvioimaan itseämme ja suorituksiamme heikoimpien osa-alueidemme kautta. Vahvuuksiimme keskittyminen auttaa meitä saamaan aikaan parhaita suorituksia ja näin ollen vahvistaa myös itseluottamustamme taitojemme ja suoritusten parantuessa entisestään.

4. Löydä työn imu ja heittäydy rohkeasti

Minkä asioiden tekemisestä nautit kaikista eniten? Elämämme on sarja valintoja ja positiiviset valinnat ruokkivat positiivisia sekä päinvastoin. Suomalainen työpahoinvointi syvenee. Tee rohkeita valintoja, joilla vältät tämän ansan. Pidä fyysisestä kunnostasi huolta (muista tämä myös, vaikka olisitkin liikunta-alan ammattilainen…), etsi innostavaa seuraa, aseta sopivia haasteita pitkälle ja lyhyelle aikavälille, nautiskele ajoittain oleilusta ja varmista, että ”pyhä kolminaisuutesi” – työ, perhe/ystävät sekä harrastukset – on tasapainossa.

5. Ota vastuu menestymisestäsi

Tee aina asiat hieman paremmin kuin muut, sillä sopiva ja terve kilpailuhenki auttaa meitä pääsemään huippusuorituksiin. Hieman paremmin tekeminen ei maksa meille useinkaan mitään – ei välttämättä edes aikaa. Useimmat meistä asettavat tavoitteet mutta unohtavat vetää työrukkaset käteen. Tee tulevasta vuodesta paras vuotesi. Vaikka toivotan sinulle onnellista uutta vuotta toivon, että teet siitä onnellisen etkä luota pelkkään onneen. Siispä, onnellista vuotta 2013!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti