keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Uskalla unelmoida oikein

Unelmointi tekee meille hyvää! Pelkkä unelmointi voi tosin pahimmillaan aiheuttaa meille jopa alakuloisuutta, turhautumista ja pelkkien negatiivisten asioiden näkemistä nykyhetkessämme. Jotta unelmointi voisi saada todella siivet ja jotta unelmistamme joskus tulisi todellisuuttamme, tarvitsemme ripauksen itsekuria tietoa ja taitoa.

Todellisuuspakoisten päiväunien näkeminen on pelkkää ajan tuhlaamista ja itsemme kiusaamista. Jos meiltä puuttuu rohkeutta alkaa kulkea kohti unelmiamme, niin meillä on vakavan itsetutkiskelun paikka. Kukaan ei nimittäin voi tehdä sitä meidän puolestamme, vaan meidän on itse otettava jokainen askeleemme.

Menestyvä liiketoiminnassa vaatii unelmoinnin lisäksi myös taitavaa vision kirkastamista, määrätietoista suunnitelmallisuutta, napakkaa toimintaa ja tekemisen meininkiä. Menestyjien ja taantujien välillä eroa löytyy niin unelmoinnissa, vision kirkastamisessa, suunnitelmallisuudessa kuin toiminnassakin. Myös menestyvät yritykset syntyvät suuria unelmoivien, vahvoja visioita omaavien, määrätietoisten ja tarmokkaiden ihmisten ympärille. Presidenttikisaa vakuuttavasti johtava Sauli Niinistö kertoi syksyllä seminaaripuheessaan, että Suomi on parhaiten menestynyt maa toisen maailmansodan jälkeen. Meissä suomalaisissa on siis selvästikin potentiaalia! Sauli sanoi myös osuvasti: ”Kun yksilö tyytyy, niin yhteisö hyytyy…” Menestys ja unelmien saavuttaminen vaativat epäilemättä myös nälkää!

Ville Tolvasen blogia lukiessani sain jälleen erinomaisen syyn ottaa kynän käteen ja alkaa unelmoimaan entistä tuloksekkaammin.

http://www.villetolvanen.com/blog/2011/11/22/liiketoiminta-2020-kaikki-liikkuu/

Kiitos Ville!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti