tiistai 16. elokuuta 2011

Tervetuloa tuloksekkaaseen fyysisen hyvinvoinnin asiantuntijabisnekseen! Vol. 2

En voi kuvailla tietäni liikunta- ja hyvinvointialalla kivuliaaksi kasvuprosessiksi mutta matkan varrella olen joutunut luopumaan monista kasvua estävistä asioista – muun muassa pienesti ajattelusta. Ehkei se kohdallani kovin vaikeaa ollutkaan mutta uskoni alaamme kohtaan on kasvanut vuosien varrella ties kuinka monenteen potenssiin. Tätä uskoa haluan jakaa myös Sinulle!

Tällä hetkellä ”näppituntumani” kentällä havaitsemamme kysynnän perusteella on, että liikunta- ja hyvinvointialalle kouluttautuu yhä enemmän ja yhä osaavampaa väkeä. Personal trainerit kehittävät ammattitaitoaan jatkuvasti ja vaikka asiakkaiden vaatimustaso nousee koko ajan, asiakastyytyväisyyden käyrä on samansuuntainen. Kuitenkin alan työmarkkinoilla on jatkuvasti huutava pula osaavista valmentajista, eikä ihme, sillä onhan kysymyksessä maailman nopeimmin kasvava toimiala.

Syksy on suurten tekojen aikaa! Jos olet alalla toimiva tai alalle aikova henkilö, niin ota vastaan haasteeni: Tutki kiinnostuksen kohteitasi ja kehitä ammattitaitoasi kouluttautumalla. Näin Sinulla on mahdollisuus olla nopeasti kasvavan alan etujoukoissa! Jos taasen haluat itsesi tai työyhteisösi voivan paremmin, niin aloita tänään – kilauta vaikkapa lähimmälle personal trainerille ja kysy neuvoa kuinka pääset parhaiten liikkeelle. Näin tulevasta syksystämme tulee entistä tarmokkaampi ja menestyksekkäämpi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti